Väkivallan puolesta

Väkivallan vastustaminen on johtanut siihen, että moni on hukassa sitä käyttäessään. Väkivalta on tärkeä asia ja ansaitsemme ajatella sitä selkeämmin.

Puhu väkivallasta ensin itsellesi, sitten vasta muille

Tärkein puhe väkivallasta ei kohdistu muille ihmisille: se tapahtuu omassa päässäsi.

Usein kuitenkin asia kiepsahtaa ympäri: ajattelemme väkivaltaa termein, joilla sitä oikeutetaan tai vastustetaan muille. Tämä on virhe, jos haluamme tuntea ja hallita itseämme.

Annatko muiden manipuloida väkivaltaisuuttasi?

Väkivalta on toisen elämään puuttumista. Niin on normaalisti myös sen sanallinen puolustaminen tai vastustaminen: tarkoitus on saada toinen pidättäytymään tai ryhtymään väkivaltaan.

Jos annamme manipulaatiopuheen hallita ajatteluamme, heitämme pyyhkeen kehään itsekontrollissa ja -tuntemuksessa: annamme manipulaation manipuloida manipulointiamme ja sabotoimme yhteydet omiin prioriteetteihimme.

Julkinen selitys sivuuttaa väkivallan henkilökohtaisuuden

Väkivallalla on usein hyvin henkilökohtaisia seurauksia tekijälleen ja siihen ryhtymiseen vaikuttavat varsin idiosynkraattiset tekijät.

Tavat joilla sotilas valitsee toimintansa ovat perin erilaisia kuin tavat joilla sotia oikeutetaan julkisesti. Maailmansotien aikaan oli “ongelma”, kun sotilaat eivät tohtineet ampua vihollisia, ja myös sotarikosten taustalla lienee asioita joita ei julkisuudessa selitellä. Jos sotilas muistuttaa ajattelultaan liikaa poliittista puhetta, häntä pidetään usein hulluna tai fanaatikkona.

Sentimentaalinen sanankäyttö sumentaa ajattelua

Kenties tekisi mieli ohittaa tämän artikkelin argumentaatio: nähdä väkivalta yksinomaan kielteisenä asiana.

“Oikeutetut pakkokeinot ovat asia erikseen eikä niitä pidä väkivallaksi kutsuakaan.” Ehkäpä muuten heiteltäisiin jo anarkistisia iskusanoja kuten “väkivaltakoneisto” ja normaalit järkevät käytännöt asetettaisiin väärään valoon?

Tällainen sentimentaalinen erottelu hyviin ja huonoihin pakkokeinoihin sumentaa ajatteluamme. Siinä annamme yksittäisten näkemysten värittää käsitteitämme siinä määrin, ettemme näe yhteisiä lankoja eri käytösmalleissa. Tällöin emme pysty myöskään johdonmukaisesti tarkastelemaan omia valintojamme väkivallan suhteen.

Tiedonkin kriteerit säätelevät väkivaltaa

Jos tällainen laaja puhe väkivallasta kuitenkin tuntuu vieraalta, kehotan miettimään ylilyöntejä ja virheitä.

Joskus olemme väärässä, ja huomaamme jälkikäteen reaktioidemme olleen liioiteltuja ja aggressiivisia – ulkopuolisenkin näkökulmasta kohtuuttomia tai väkivaltaisia.

Mitä jos olisimme vaatineet enemmän todistusaineistoa ennen toimiamme, ylilyöntiämme? Kenties meidän olisi pitänyt, kenties ei – siitä ei ole kuitenkaan kysymys.

Meillä on valtaa väkivaltaisuuteemme

Meillä on moraalisia, esteettisiä ja tiedollisia kriteereitä, joita käytämme kun puutumme muiden elämään. Nämä kriteerit voivat olla tiukkoja tai löysiä, valintamme mukaan.

Ratkaisevaa on se, että näitä kriteereitä koskevat valintamme säätelevät sitä miten käytämme väkivaltaa, olipa kyse sitten kohtuuttomista ylilyönneistä tai “oikeutetuista pakkokeinoista”. On meidän omissa käsissämme, kuinka väkivaltaisia olemme, hyvässä tai pahassa. Voimme punnita väkivaltaa ja toimettomuutta samalla vaa’alla kuin tapojamme oikeuttaa niitä.

Kun tiedostamme paremmin periaatteita, joilla oikeutamme väkivaltaa itsellemme, pysyy väkivaltaisuutemme paremmin kontrollissa ja kestämme kohdata sen seurauksia. Jos väkivalta on jossakin tapauksessa mielestämme paikallaan, on myös tärkeää hoitaa se sössimättä ja selvin mielin.

Irrelevantismi

Olen joskus käyttänyt itsestäni ilmausta antimetafyysinen agnostikko. Tämä on kuitenkin ollut jokseenkin lievä tapa ilmaista, että tietty uskonnonfilosofinen kysymyksenasettelu on epäolennainen. Paino on ollut sanalla "antimetafyysinen". Tässä … [Continue reading]